26.4.2018

KARVOILLA VAI ILMAN?

Sheivaaminen puhututtaa aina. Tai jollei sheivaaminen, niin karvat ja niiden olemassaolo ylipäätään. Ainakin nykymaailmassa on selkeää, ettei miesten tarvitse ajella karvojaan, mikäli eivät itse halua. Karvat käsissä, kainaloissa, jaloissa, haaroissa ja kasvoissa ovat miehelle ok. Mies saa karvojensa puolesta vaikka sulautua apinoihin, eikä sitä yleisesti katsota halveksuen. Mutta millaisena pidettäisiinkään naista, joka kehottaisi miestään ajelemaan karvansa? 

Todennäköisesti sellaista naista pidettäisiin rasittavana määräilijänä.

Oon iloinen siitä, miten nykyään sellaiset miehet - aivan kuten naisetkin - joutavat vaihtoon, jotka kehottavat kumppaniaan ajamaan karvansa. Yhä useammin vastaan tulee keskusteluja ja otsikoita, joissa taivastellaan sitä, miten joku pystyy katselemaan sellaista kumppania, joka käskee toista ajelemaan karvojaan yhtään mistään. Tämä on oikea suunta - karvat ja karvattomuus ovat jokaisen oma asia.
Pinttyneen ajatuksen mukaan naisilla olisi oltava pitkät kutrit, huolitellut kulmakarvat ja kaarevat ripset. Missään muualla karvoja ei sitten saakaan olla. Tai sitten kenties pitääkin olla, alapää paljaana näyttää inhottavalta. Ja sitten ei taas näytäkään, ehkä se näyttikin paremmalta karvattomana. Miten olisi kolmio? Sellainen kiva tienviitta? 

Mikäli kadulla tulee vastaan vaikka hameeseen pukeutunut nainen, jonka jaloissa on luonnollisesti karvoja, sille nyrpistetään helposti nenää. Samanlaisella karvoituksella varustettu mies taas on ihan tavallinen näky katukuvassa. Kainalokarvoja ei kannata edes mainita - nehän ne vasta ällöttäviä ovatkin. Ja entäpä jos naisen kasvoissa kasvaa vähän karvaa muuallakin kuin silmien alueella? Ne on ainakin ajettava pois, vaikka kyse olisi vain muutavasta, normaalista, vaaleasta karvasta. Eihän nyt naisella saa partaa olla.

Lähiaikoina karvat ovat herättäneet paljon keskustelua ja esiin on astunut yhä enemmän naisia, jotka kieltäytyvät ajamasta karvansa muita miellyttääkseen. He saattavat vaikka vetäistä kainalokarvansa shokkivärillä ihan vain nauttiakseen karvaisten miesten ja karvattomien naisten nyrpistelystä. Se on mielestäni oikea asenne. Mitä kukaan on sanomaan, millainen karvoitus on, tai ei ole kaunista? 

Sitä paitsi, karvojen poisto on kova pala myös iholle ja lompakolle. Sheivausvälineet on uusittava tasaisin väliajoin ja esimerkiksi vahauksessa käynti tulee vielä kalliimmaksi. Joidenkin ihot punoittavat ja tulevat näppyläisiksi ja kuiviksi karvojenpoiston jälkeen, mitä saattaa kestää jopa useiden päivien ajan. Ja kun iho viimein on taas paremmassa kunnossa, karvat ovat tehneet paluun.
Mitä itseeni tulee, myönnän sheivaavani, mutta vain silloin, kun itseäni sattuu huvittamaan. Esimerkiksi säärikarvani ovat pikimustat, enkä henkilökohtaisesti pidä niiden ulkonäöstä karvaisina. Pidän sileistä sääristäni ja karvattomista kainaloistani, enkä itse voisi kuvitellakaan lopettavani sheivaamista kokonaan. Se on kuitenkin lähtenyt täysin musta itsestäni. Kukaan ei ole  KOSKAAN sanonut mulle, että mun pitäisi ajaa karvani. Mä oon itse päätynyt siihen ratkaisuun.

Toisinaan, ihan vain karvansa ajamatta jättäviä naisia tukeakseni, jätän itsekin sheivaamatta, enkä pyri peittelemään sitä. En kuitenkaan viihdy luonnollisen karvoitukseni kanssa, joten nämä tukiprosessit ovat jääneet usein vain muutamiin viikkoihin tai kuukausiin. 

Mä sheivaan kuitenkin täysin itseni vuoksi ja sen perusteella, mikä mua itseäni miellyttää oman karvoitukseni suhteen. Se ei tarkoita, että kaikkien muiden pitäisi tehdä samoin, päinvastoin. Olivat mun sääret sileät tai eivät, kunnioitan kaikkia, jotka niin halutessaan jättävät karvojenpoiston sikseen.

2 kommenttia: